Ympäristöasianajaja kommentoi

Jätteiden kaasutuksen tarina

2011-09-26T17:13:00.000+03:00

Kuulin uudentyyppisestä jätteiden kaasutuksesta ensimmäisen kerran vähän yli kymmenen vuotta sitten. Ideana oli valmistaa jätteistä kaasua, puhdistaa kaasu ja johtaa sitten esimerkiksi hiilivoimalaitokseen poltettavaksi. Aiempiin kaasutustekniikoihin verrattuna olennaista oli puhdistusvaihe. Jätteiden poltto hiilivoimalaitoksessa lisää joitain päästöjä. Mutta jos hiilivoimalaitoksessa poltetaan puhdistettua jätteistä valmisettua kaasua, niin sen päästöt eivät lisäänny.

Samoihin aikoihin tekniikan kehittämisen kanssa vuonna 2000 hyväksyttiin uusi jätteenpolttodirektiivi. Sen mukaan jätteitä polttavia voimalaitoksia kohdellaan aivan eri tavalla kuin sellaisia voimalaitoksia, joissa ei polteta jätteitä.

Tästä syntyi ongelma: onko jätteistä valmistetun ja puhdistetun kaasun poltto jätteenpolttoa vai ei?

Ensinnä on mahdollista tulkita, että voimalaitos ja jätteenkaasutuslaitos yhdessä muodostavat jätteenpolttolaitoksen. Kutsun tätä vaikkapa nimellä ”tiukimman mukaan”:

Toisaalta voidaan tulkita, että kaasutuslaitoksessa valmistetaan jätteistä poltettavaksi kelpaavaa kaasua, ja tämä kaasumainen polttoaine poltetaan sitten tavallisessa voimalaitoksessa. Voimalaitoksessa ei siis polteta jätteitä, vaan kaasumaista polttoainetta. Kutsun tätä nimellä "järkiratkaisu":

Kumpikin vaihtoehto kuvaa siis fyysisesti samaa tilannetta, mutta tilanteen oikeudellinen hahmottaminen on erilaista. (Tulkintavaihtoehdoille antamistani nimistä päättelykykyisimmät arvannevat, että en suhtaudu kysymykseen täysin tieteellisen objektiivisesti.)

Yksityiskohtiin menemättä ”tiukimman mukaan” kustannukset ovat useissa tapauksissa niin monta miljoonaa euroa ”järkiratkaisua” enemmän, että investointipäätöksiä ei tehdä, ennen kuin tulkinta on selvä.

Asia nousi kunnolla esiin vuosina 2001–2002, kun alettiin puuhata konkreettista asiaan liittyvää hanketta. Mielipiteet menivät ristiin. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto ja useat virkamiehetkin katsoivat asiaa ”tiukimman mukaan”, mutta toisaalta monet ympäristöviranomaiset hyväksyivät ”järkiratkaisun”. Vuoteen 2005 mennessä asiasta oli saatu jo useansuuntaisia kannanottoja, mutta ei lopullista selvyyttä. Tällöin se hanke, jossa itse olin mukana, lopetettiin:

Helsingin Sanomat 13.1.2005

Martinlaaksoon ei tule kierrätysjätteen polttolaitosta

Pitkä valituskierre nujersi kaasutuslaitoksen

Yritys korvat kivihiiltä kierrätyspolttoaineella Martinlaakson voimalaitoksessa on romuttunut. Vantaan Energian, Vapon ja Pohjolan Voiman tytäryhtiön Powest Oy:n yhteiseltä hankkeelta on mennyt kannattavuus lupavalitusten pitkän käsittelyn vuoksi. Puuhamiehet ovat nostaneet voimattomina kädet ylös.

Pian tämän jälkeen korkein hallinto-oikeus antoi ”järkiratkaisuun” viittaavan päätöksen. Tämä ei kuitenkaan selvittänyt asiaa lopullisesti, koska kyseinen prosessi oli alkanut niin aikaisin, että siinä ei sovellettu suoraan jätteenpolttoasetusta. Hiukan myöhemmin oli käynnistynyt Lahti Energian samantyyppinen hanke, jossa ensimmäinen lupahakemus on tietääkseni tehty vuonna 2002. Siitä EU-tuomioistuin on antanut vuonna 2008 ”järkiratkaisun” (C-317/07). Uudessa päätöksessään vuonna 2010 EU-tuomioistuin vielä tarkensi, että ”järkiratkaisu” on mahdollinen nimenomaan sillä edellytyksellä, että kaasu puhdistetaan (C-209/09). Jos puhdistamatonta jätteistä kaasutettua kaasua poltetaan voimalaitoksessa, niin mennään ”tiukimman mukaan”. Korkein hallinto-oikeus on ennättänyt julkaista asiasta jo kolme vuosikirjaratkaisua: KHO 2007:45, KHO 2009:51 ja KHO 2010:58.

Olisi tähän vähän nopeamminkin voinut tulla selvyys.

Vahingonkorvaus maaperän pilaantumisesta (KKO 2011:62)

2011-09-02T11:46:00.000+03:00

Uudessa korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa KKO 2011:62 pankki oli ostanut huoltamoyrittäjän konkurssipesältä maa-alueen. Kiinteistö osoittautui myöhemmin pilaantuneeksi. Huoltoasema kuului öljy-yhtiön valtakunnalliseen huoltoasemaketjuun. Tapauksessa ratkaistiin, oliko öljy-yhtiö vahingonkorvausvastuussa kiinteistön ostaneelle pankille.

1. Vahingonkorvauksen ja kaupanvastuun suhde
Ensiksi KKO käsitteli vahingonkorvausvastuun suhdetta kiinteistön myyjän vastuuseen. Normaalistihan kiinteistön ostaja voi vaatia esimerkiksi hinnanalennusta myyjältä, jos kiinteistön maaperän osoittautuu pilaantuneeksi. KKO:n mukaan ostajan ei tarvitse tyytyä tähän. Kiinteistön myyjän vastuu ei estä ostajaa vaatimasta vahingonkorvausta kiinteistöllä ilmenneestä ympäristövahingosta muulta taholta.

KKO:n linja ei ole yllättävä, ja tämäntyyppisesti asiaa on kirjallisuudessa arvioitu. Mitenkään ongelmaton sopimussuhteiden ja ympäristövahinkojen välinen suhde ei kuitenkaan aina ole. Voidaan ajatella esimerkiksi tilannetta, jossa kiinteistön ostaja ja myyjä ovat kiinteistön kauppakirjassa ennakoineet, että kiinteistöllä voi olla ympäristövahinko, ja pyrkineet siirtämään tähän liittyvää vastuuta ostajalle. Tällaisen ehdon ansioista ostaja saattaa saada kiinteistön halvemmalla kuin mikä puhtaan kiinteistön arvo olisi ollut. Mikä on tällaisen ehdon merkitys, jos kiinteistön ostaja vaatiikin myöhemmin pilaantumisesta korvausta muulta ympäristövahingon aiheuttajalta kuin kiinteistön myyjältä?

2. Kuinka laajalle vastuu ulottuu
Huoltamoyrittäjä itse olisi ollut vastuussa maaperän pilaantumisesta ympäristövahinkolain perusteella ja vanhojen vahinkojen osalta yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden perusteella (tästä jo aiemmin KKO 1995:108). Yrittäjän konkurssin vuoksi vastuuseen haettiin nyt öljy-yhtiöltä, jonka ketjuun huoltoasemayrittäjä kuului.

Hiukan yksinkertaistaen öljy-yhtiön asema voidaan nähdä kolmella eri tavalla:
A) Öljy-yhtiö olisi huoltamoyrittäjän lisäksi katsottava toiminnan harjoittajaksi (jolloin öljy-yhtiö olisi vastuussa sekä ympäristövahinkolain voimaantulon jälkeen tapahtuneista vahingoista että tätä ennen tapahtuneista vahingoista)
B) Öljy-yhtiö ei olisi itse toiminnan harjoittaja mutta se olisi rinnastettavissa toiminnan harjoittajaan (jolloin se olisi vastuussa ympäristövahinkolain säätämisen jälkeen tapahtuneista vahingoista, mutta ei vanhemmista vahingoista)
C) Öljy-yhtiö ei ole sen enempää toiminnan harjoittaja kuin rinnastettavissakaan siihen (vastuuta ei olisi)

Käräjäoikeus asettui tässä kohdan C kannalle. Se otti huomioon mm. öljy-yhtiön ja yrittäjän väliset sopimukset joiden mukaan yrittäjällä oli melko pitkälle menevä vastuu ympäristövahingoista. Samoin se huomioi mm. laitteistojen omistussuhteet sekä tehdyt sijoitukset, ja katsoi, että öljy-yhtiötä ei voitu rinnastaa huoltamotoiminnan harjoittajaan.

Korkein oikeus käänsi asetelman päälaelleen. Sen mukaan öljy-yhtiö ei ollut pelkästään rinnastettavissa toiminnan harjoittajan (kohta B), vaan se oli itse toiminnan harjoittaja (kohta A). KKO kyllä totesi, että huoltamoyrittäjällä oli mahdollisuus yrittäjävoittoon ja riski oman toimintansa tappioista. Olennaisempaa kuitenkin oli, että huoltamoyrittäjän itsenäisyys liiketoiminnassaan erityisesti polttonesteiden jakelutoiminnassa on jäänyt suppeaksi. Öljy-yhtiö joutui maksamaan pankille parisataatuhatta euroa korkoineen.

Ympäristölainsäädäntö hallitusohjelmassa

2011-06-20T11:35:00.000+03:00

Blogin kirjoittamisessa on ollut valitettavasti hiukan taukoa. Nytkin kesäkiireet alkavat painaa, ja jatkoa on luvassa elokuussa. Tähän kuitenkin vielä muutama poiminta Kataisen hallitusohjelman niistä osista, jotka koskevat blogin aihetta.

Lupaprosessien selkeyttäminen

Hallitusohjelma: "Selkeytetään ympäristölupajärjestelmää muun muassa poistamalla kaavoituksen, ympäristövaikutusten arvioinnin ja ympäristölupamenettelyiden päällekkäisyyksiä soveltuvilta osin hyvää ympäristönsuojelun tasoa ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia heikentämättä."

Sinänsä tavoitteet ovat hyviä, vaikka muotoilu olisi voinut olla kunnianhimoisempi. Esim. talousvaliokunta lausui pari kuukautta sitten luonnonvarastrategian yhteydessä aika paljon jämäkämmin: ”Lupahallinto kaipaa kiireellisesti kokonaisuudistusta turhan lupabyrokratian karsimiseksi. Tavoitteena tulee olla samaan hankkeeseen vaadittavien hakemusten määrän vähentäminen ja prosessin tehostaminen.”.

Ympäristönsuojelulain uudistaminen

Hallitusohjelma: ”Toteutetaan ympäristönsuojelulain ja -asetuksen kokonaisuudistus tavoitteena turvata ympäristöarvot, torjua ilmastonmuutosta sekä edistää materiaalitehokkuutta ja jätteen synnyn ehkäisyä. Toteutetaan samalla muita ympäristönsuojelulain lupa- ja ilmoitusjärjestelmän toimivuutta ja lain rakenteen selkeyttä parantavia uudistuksia. Luontoarvojen huomioon ottamisen sisällyttäminen ympäristönsuojelulakiin ja sen vaikutukset selvitetään.”

Se, että ympäristönsuojelulakia ja -asetusta uudistetaan, ei ole uutinen. Minimitaso olisi tehdä IE-direktiviivin vaatimat muutokset, mutta tässä liputetaan laajemman uudistamisen puolesta. Ilmastonmuutoksen mainitseminen on ehkä mielenkiintoinen vivahde; tähän asti ympäristönsuojelulain merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa on ollut vähäinen. Luonnonarvojen huomioon ottaminen ympäristönsuojelulain mukaisessa päätöksenteossa on jätetty hallitusohjelmassa avoimeksi. Nythän merkitys on jossain määrin rajallinen, kuten mm. päätöksessä KHO 2005:27 on linjattu.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistaminen

Hallitusohjelma: ”Toteutetaan maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi. Kehitetään kaavoitusprosessin joutuisuutta ja sujuvuutta huomioon ottaen henkilöstöresurssien riittävyys ja kansalaisten oikeus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”

Lienee odotettu lausuma. Kovaa kiirettä ei näytetä edellyttävän, koska maankäyttö- ja rakennuslain osalta ei siis mainittu vielä lain uudistamistyötä, vaan vasta kokonaisarviointi.

Ilmastolaki

Hallitusohjelma: ”Saatujen kokemusten ja selvitysten perusteella hallitus valmistelee esityksen ja tekee erillisen päätöksen ilmastolain säätämisestä ohjaamaan päästökaupan ulkopuolella syntyvien päästöjen vähentämistä.”

Pitäisikö laatia ilmastolaki, jossa erityisesti päästökaupan ulkopuolille sektoreille olisi määrätty tavoitteen ja vastuut? Selkä poliittinen riitakysymys, joka jätettiin avoimeksi.

Hallinto-oikeusprosessien uudistaminen

Hallitusohjelma: ”Jatketaan muutoksenhaun uudistustarpeiden selvittämistä hallinto-oikeuksissa mukaan luettuna valituslupamenettelyn käyttöönottaminen myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Suhteellisen niukasti löytyy mainintoja hallinto-oikeusprosessin kehittämisestä. Siitä on kuitenkin tehty laajamittaista työryhmätyöskentelyä, ja muutosideoita ja -tarvettakin olisi.

Muuta

Lisäksi hallinto-ohjelmasta löytyy ympäristölainsäädäntöä sivuavia asioita, jotka liittyvät mm. kaivostoimintaan, tuulivoimalaitoksiin, vesivoimalaitoksiin, turvetuotantoon ja kalastusasioihin. Niistä ei tällä kertaa enempää.

Hyvää kesää.

Ilmasto-oikeus

2011-04-01T09:24:00.001+03:00

Silmäilin uusinta ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaa. Parhaiten jäi mieleen Kati Kuloveden artikkeli ”Ilmasto-oikeuden synty? Katsaus ilmastonmuutosta koskevaan sääntelyyn”. Johtopäätösten mukaan ”kehitys näyttäisi viittaavaan siihen, että tulevaisuudessa ilmastonmuutosta koskeva sääntely muodostaa erillisen ’ilmasto-oikeutena’ tunnetun oikeudenalan.”. Laitetaanpa oma arvioni ilmasto-oikeudesta:

1. Kirjoituksen pääpaino on ilmastonmuutosta koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa, päästökaupassa ja hiilimarkkinoissa. Kati Kulovesi ja muut alan tutkijat pohtivat vaikkapa Kioton pöytäkirjaa, Marrakeshin sopimusta ja CDM:ää. Tästä on ehkä kehittynyt omaleimainen oikeudellinen kokonaisuus, jota voidaan nimittää ilmasto-oikeudeksi.

2. Jos olen oikein tulkinnut, niin em. kansainvälinen ilmasto-oikeuden tutkimus on Suomessa järjestäytymässä opetuksessa, tutkimuksessa ja järjestötoiminnassa ympäristöoikeuden osaksi. Tämä on monella tapaa luontevaa, mutta ei ongelmatonta, koska ilmasto-oikeus on erityyppistä kuin ympäristöoikeudessa viime vuosikymmenillä eniten esillä olleet tutkimusaiheet. Syntyykö vesioikeuden ja ilmasto-oikeuden spesialistien välille hedelmällistä ja syvällistä keskustelua?

3. Suomen lainsäädännössä ilmastonmuutoksen torjuntaan voivat vaikuttaa lukuisat asiat, kuten päästökauppa, energiaverotus, rakentamismääräykset, kaavoitus, metsälainsäädäntö jne. Tämä lainsäädäntö ei periaatteiltaan ja lähtökohdiltaan muodosta sellaista kokonaisuutta, että sitä olisi järkevää nimittää ilmasto-oikeudeksi.

Sähköpostiin tuli muuten nähtävästi avoin kutsu asiaa sivuavasta tilaisuudesta.

Ympäristörikoksen seurauksia (KHO 2004:83 ja KKO 2011:17)

2011-03-22T14:39:00.001+02:00

Kasvihuoneita viljan kuorta polttamalla lämmittänyt pienyrittäjä on työllistänyt oikeuslaitosta urakalla. Jutussa on tullut esille paljon oikeuskysymyksiä, joten pieni referionti on paikallaan:

Tässä tapauksessa yrittäjä ei tehnyt salassa mitään törkeän lainvastaista. Toiminnan perusidea oli ihan hyvä, käyttää polttoaineena halpaa viljan kuorta. Yrittäjä ei kuitenkaan nähtävästi saanut lämpökattilansa puhdistuslaitetta toimimaan riittävän hyvin, ja kattilasta levisi ympäristöön nokea.

Todennäköisesti kunnan ympäristöviranomaiset pyrkivät ensin saamaan epävirallisin vaatimuksin ja huomautuksin tilanteen kuntoon. Netin asiakirjoista ei selviä, kuinka pitkään tätä jatkui.

Kun tilanne ei parantunut, niin kunnan ympäristölautakunta kielsi 2000-
luvun alkupuolella toiminnan ja asetti sille päästöjen raja-arvoja. Yrittäjä ei toiminut ympäristölautakunnan määräysten mukaisesti, vaan jatkoi toimintaansa. Loppujen lopuksi toiminta kiellettiin neljään kertaan. Kun kiellot eivät tehonneet, niin yritykselle tuomittiin uhkasakkoja maksettavaksi kahdesti: 5000 euroa vuonna 2003 ja pari vuotta myöhemmin 10 000 euroa. Näistä prosesseista yksi eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka julkaisi ratkaisunsa vuosikirjassa KHO 2004:83. KHO:n mukaan toiminnan kieltämisen perusteeksi ei riitä pelkkä savukaasujen aiheuttama pilaantuminen, vaan kiellon täytyy perustua ympäristönsuojelulain täsmälliseen säännökseen. Tässä tapauksessa täsmällinen säännös löytyi: koska päästöt aiheuttavat naapureille kohtuutonta rasitusta, niin toiminnalla olisi pitänyt olla ympäristölupa, ja kun toiminnalla ei ollut lupaa, niin sen jatkaminen voitiin kieltää.

Juttu ei päättnyt tähän, vaan asia vietiin myös oikeuteen ympäristörikosasiana. Käräjäoikeus tuomitsi viljan kuoren polttaneen pienyrityksen 5 000 euron yhteisösakkoon ja yrittäjän 60 päiväsakkoon ympäristön turmelemisesta. Hovioikeus alensi yhteisösakon 2 000 euroon. Asia eteni vielä korkeimpaan oikeuteen. Se mietti erityisesti, voitiinko ympäristölautakunnan hallintopakkoasian yhteydessä antaman määräyksen noudattamatta jättämisestä paitsi tuomita uhkasakko niin myös rangaista ympäristörikoksena (syyte ei jostain syystä koskenut toimintaa ilman ympäristölupaa, vaan toimintaa vastoin ympäristölautakunnan määräystä). Korkeimman oikeuden pari viikkoa sitten antaman ennakkoratkaisun mukaan ympäristölautakunnan asettaman kieltomääräyksen rikkominen voi olla rikos. Esittelijäneuvos Sepponen ja vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset Esko ja Välimäki esittävät kyllä hyviä vastakkaisia perusteluja. (KKO 2011:17).

Muina seurauksina lain vastaisesta toiminnasta voisi vielä seurata rikokseen liittyvän taloudellisen hyödyn menettäminen valtiolle. Suurin tähän liittyvä suomalainen tuomio on tietääkseni seitsemän miljoonaa markkaa. Edelleen kyseeseen voivat tulla vahingonkorvaukset esimerkiksi naapureille. Näitä ei tässä tapauksessa ainakaan netissä julkaistujen selostusten mukaan tullut esiin.

Belinskij: Oikeus veteen

2011-03-04T13:58:00.000+02:00

Lueskelin jo aiemmin mainitsemaani Antti Belinskijn väitöskirjaa Oikeus veteen - Talousveden saatavuus Suomen ja Etelä-Afrikan oikeudessa. Pari pikakommenttia:

Kirjan rakenne oli minusta erinomainen ja mietitty. Siitä nopeasti pääsi kärryille siitä, mitä Belinskij oikeudella veteen tarkoittaa. Kirjassa tarkastellaan erikseen oikeutta ottaa vettä (esim. ottaa pohjavettä tai pintavettä joko omalta tai muiden alueelta). Erikseen tarkastellaan oikeutta saada talousvettä. Tämä osuus jakautuu lukuihin vesihuollon järjestäminen, talousvesipalvelun sisältö sekä vesimaksut. Eli oikeus veteen ei ole vain oikeutta ottaa vettä järvestä tai kaivosta, vaan myös kansalaisen oikeus saada tarpeeksi läheltä jatkuvasti ja riittävästi tarpeeksi hyvälaatuista talousvettä kohtuuhintaan.

Vesimaksuja koskeva luku oli minulle mielenkiintoinen, kun vesimaksujen sääntelyä pystyi vertaamaan itselle tutumpaan sähköverkkopalvelujen hinnoitteluun. Tekstissä esitettiin aika raju väite: ”Kun otetaan huomioon suurten vesihuoltolaitosten tuotot suhteessa peruspääomaan ja liikevaihtoon, vaikuttaa siltä, että vesihuoltolaitoksia käytetään Suomessa VHL 18 §:n vastaisella tavalla piiloverotukseen ja kunnan muiden toimintojen tukemiseen.”.

Energiatehokkuudesta ei päätetäkään ympäristöluvassa (KHO 2011:12)

2011-02-17T09:03:00.000+02:00

Suurten teollisuuslaitosten ympäristölupamääräyksissä on ollut usein maininta tehokkaasta energian käyttämisestä. Toiminnanharjoittajat ovat pitäneet näitä määräyksiä usein vähämerkityksisinä ja osittain turhina. Energiansäästöön pyritään joka tapauksessa, jotta yritys ei tuhlaisi rahaa. Käytännön energiansäästötyössä ympäristölupia tärkeämpiä ovat työ- ja elinkeinoministeriön kanssa valmistellut vapaaehtoiset energiansäästösopimukset.

Energiatehokkuusmääräykset ovat myös luonteeltaan erityyppisiä kuin muut ympäristöluvan lupamääräykset. Energiatehokkuudessahan ei ole kyse laitokselta tulevista päästöistä, vaan lähinnä sähkön ja polttoaineiden säästämisestä. IPPC-direktiivi kuitenkin edellyttää asian noteeraamista ainakin jollain tavalla, ja ympäristönsuojelulakia koskevassa hallituksen esityksessä viitataan tarpeeseen antaa energiatehokkuudesta tarvittaessa lupamääräyksiä.

Korkein hallinto-oikeus päätti viime viikolla, että ympäristöluvassa ei voida antaa lainkaan pelkästään energiankäytön tehokkuuteen liittyvää itsenäistä lupamääräystä (KHO 2011:12). Ratkaisusta jouduttiin äänestämään. KHO:n enemmistön perustelujen mukaan laissa on määrätty, mistä voidaan antaa lupamääräyksiä. Kun energiatehokkuusmääräykset eivät sovi näihin määrittelyihin, niin IPPC-direktiivin tulkintavaikutus tai lain esityöt eivät voi oikeuttaa määräyksen antamiseen.

Ympäristönsuojelulakia on siis sovellettu viimeisen vuosikymmenen aikana vähintään kymmeniä kertoja väärin. KHO:n ratkaisun vaikutus tuleviin ratkaisuihin voi kuitenkin jäädä rajalliseksi: ympäristönsuojelulakia ollaan uudistamassa, ja KHO:n ratkaisu otettaneen huomioon tässä työssä.

Periaatteellisesi ratkaisun mielenkiintoisin osa on, kuinka se rajoittaa EU-oikeuden tulkintavaikutusta ja perusteluilla säätämistä. Ainakin minut yllätti, kuinka rajallisen merkityksen KHO direktiiville ja lain esitöille tässä tapauksessa antoi.

Kunnan kaavoitusmonopoli (KHO 2011:11)

2011-02-07T08:00:00.005+02:00

Pääkaupunkiseudulla alueen kaavoitus esimerkiksi omakotitalotonteiksi voi nostaa sen arvon monikymmenkertaiseksi. Jotkut kunnat ostavat tai lunastavat maan kunnalle, kaavoittavat oman maansa ja myyvät sitten edelleen valmiina tontteina. Jotkut kunnat taas painottavat maankäyttösopimuksia, jolloin kunta kaavoittaa muiden maita ja maanomistajat maksavat kunnalle esimerkiksi 40–60 % kaavan aiheuttamasta arvonnoususta.

Järvenpää suosii maan ostamista kaupungille. Helsingin hallinto-oikeuteen eteni juttu, jossa Järvenpää oli kaavoittanut noin 10 hehtaarin kaupungin omistaman alueen pääasiassa omakotitalotonteiksi. Uuden kaavoitetun alueen ja jo aiemmin kaavoitetun alueen väliin jäi muutaman hehtaarin suikale maata kaavoittamatta. Syytä tähän ei mitenkään salailtu: Kaupunginhallitus ilmoitti, että kaupunki laatii uusia asemakaavoja vain omistamilleen maille. Kun suikaleen omistajat eivät olleet halukkaita myymään alueitaan kaupungille, niin aluetta ei kaavoitettu lainkaan.

Hallinto-oikeus ratkaisi asian selkeästi. Se totesi, että kaava-alueen rajaus oli määräytynyt muilla kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetuilla maankäytöllisillä perusteilla. Rajaus johti kaava-alueen ulkopuolelle jääneen maanomistajan eriarvoiseen kohteluun. Kaava kumottiin mm. perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella.

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi asian vuosikirjaratkaisulla 2011:11. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja kaava tuli voimaan. KHO totesi kuitenkin perusteluissaan, että kaava-alueen rajaus ei voi perustua pelkästään alueiden omistukseen. Tässä yksittäistapauksessa kaavan rajaus pelkästään kaupungin alueelle oli kuitenkin sallittua, kun otettiin huomioon kunnalle annettu päätäntävalta asemakaavoituksessa sekä

maankäytölliset syyt, jotka nähtävästi tarkoittivat kaupungin väitettä, jonka mukaan yksityisten omistamat maat sopivat muuta aluetta paremmin rivitaloille, joille ei ollut samanlaista välitöntä tarvetta kuin kaupungin maalle kaavoitetuille omakotitonteille
se, että asemakaavoituksen ulkopuolelle jätetty alue oli pinta-alaltaan yksinäänkin riittävän suuri, jotta se voidaan kaavoittaa tarvittaessa myöhemmin.

KHO:n päätöksestä voivat sekä kunnat että maanomistajat poimia itseään miellyttäviä kohtia. Maanomistajien kannalta päätöksessä todettiin, että maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus pätee myös yksityisen omistaman maan ja kunnan omistaman maan välillä (perustuslaista tätä ei johdettu, kuten hallinto-oikeus oli tehnyt). Tämän jälkeen voi olla vaikeaa jättää esimerkiksi pieni yksittäinen kiinteistö muun kaava-alueen keskellä kaavoittamatta pelkästään siksi, että aluetta ei saada hankittua kunnalle. Päätöksen pääpaino oli kuitenkin kuntien päätösvallan korostamisella. KHO siunasi menettelyn, jossa pääasiallinen (joskaan KHO:n mukaan ei ainoa) syy kaava-alueen rajaukseen oli alueen kuuluminen kunnalle.

Parveketupakointi ja Montesquieu

2011-02-01T10:19:00.000+02:00

Jos asunto-osakeyhtiö kieltää tupakoinnin talon parvekkeilla, niin asukas voi moittia taloyhtiön päätöstä yleisissä tuomioistuimissa: käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Jos kunnan terveyslautakunta kieltää samalla parvekkeella sauhuttelun, niin lautakunnan päätöksestä valitetaankin hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tarvitaanko kahta erillistä tuomioistuinorganisaatiota?

Nettimaailmassa tästä keskusteltiin viime viikolla, kun kaksi bloggaavaa professoria – Jyrki Virolainen ja Jukka Kemppinen – kannattivat molemmat yhdistämistä. Molemmat blogit ovat niin vilkkaita, että keskustelu käytiin parissa päivässä, ja viikon aikana molemmat ovat jo kirjoittaneet useita uusia avauksia. Tässä vähän hitaammalta kirjoittajalta kaksi näkökulmaa:

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja perusoikeudet. Toisissa blogeissa kommentoijat epäilivät yhdistymisen vaarantavan kansalaisten oikeusturvan, kun yleisten tuomioistuinten väki ajattelee asioista eri tavalla kuin hallinto-oikeustuomarit (esim. virallisperiaate ja tutkimisperiaate). Toki viranomaisen päätöksen lainmukaisuuden tutkiminen vaatii erilaista prosessia kuin vaikkapa rikosasia. Mutta samalla tavalla vaatii rikosasian käsittely erilaista prosessia kuin sopimusriita. Tärkeämpää on, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeiset perusteet ovat samantyyppisiä hallinto-, riita- ja rikosprosessissa. Läheisempi yhteys hallinto-oikeustuomareiden ja muiden tuomareiden välillä ei olisi uhka, vaan ehkä jopa kummallekin osapuolelle antoisaa.
Vallan kolmijako-oppi. Painotetaanko terveyslautakuntaa, hallinto-oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta yhtenä kokonaisuutena, jossa eri osapuolet pyrkivät (tietysti toisistaan riippumattomina) yhteiseen päämäärään? Vai painotetaanko tuomioistuimien roolia hallinnosta erillisenä laillisuuden valvojina: tuomioistuin valvoo terveyslautakunnan päätöksen lainmukaisuutta samalla tavoin kuin se valvoo asunto-osakeyhtiön päätöksen lainmukaisuutta? Kummallakin näkökulmalla on sijansa, mutta jälkimmäistä soisi minusta painotettavan vielä nykyistä enemmän.

Yhdistämien ei taida olla missään perusteellisesti pohdittavana, eikä se varmaankaan ole tämän vuosikymmenen asia. Blogeja vakavammin yhdistämistä on arvioitu ainakin Janne Aerin väitöskirjassa Oikeussuojan ulottuvuus hallinnossa

Voiko mittauksiin luottaa

2011-01-21T15:16:00.000+02:00

Ennätin pistäytyä pikaisesti Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarissa ja kuulla muutaman hyvän esityksen.

VTT:n Tuula Kajolinna kertoi alustavia tuloksia tehdyistä päästöjen vertailumittauksista. Erityisjärjestelyin oli saatu aikaan tilanne, jossa kahdeksan päästömittauslaboratoriota mittasi päästöjä samaan aikaan samasta savukaasukanavasta.

Osassa mittauksia hajonta oli kohtuullinen, mutta oli hurjia erojakin. Eräissä mittauksissa (hiukkaspitoisuus raskasta polttoöljyä käytettäessä) pienin tulos oli 19 mg/m³ ja suurin 56 mg/m³. Jos päästöraja olisi 30 mg/m³, niin jonkun mittaajan mukaan kaikki olisi kunnossa ja jonkun mielestä taas luparajaa olisi rikottu selvästi.

Lait uusiksi jätevesisotkun takia?

2011-01-17T08:00:00.006+02:00

Ympäristöasioissa eduskunnan hyväksymät lait sisältävät yleensä perusperiaatteet asioista. Täsmällisista päästörajoista ja muista yksityiskohdista säätää valtioneuvosto asetuksilla. Näitä asetuksia löytyy varmaan satoja sivuja.

Jätevesiasetuksen kohdalla tämä ei perustuslakivaliokunnalle kelvannut:

[Valiokunta] pitää ilmeisenä, että asetuksessa on nykyisin sellaista yksilön velvollisuuksien kannalta olennaista normiainesta, joka perustuslain 80 §:n vuoksi kuuluisi lain tasolle. Mainittu säännös edellyttää, että kaikki yksilön oikeusasemaan vaikuttavat keskeiset säännökset tulee antaa lailla. – – Esimerkinomaisesti valiokunta mainitsee tässä vain asetuksen 4 §:n, jossa säädetään jätevesien yleisistä käsittelyvaatimuksista tarkat prosenttirajat mainiten.

Asetuksella ei siis saa säätää prosenttilukuja, joiden perusteella yksityinen kotitalous voi joutua investoinmaan tuhansia euroja jätevesien puhdistamiseen. Mutta perustuslaissa mainitun "yksilön" voi tulkita tarkoittavan myös yrityksiä ja muita yhteistöjä. Voiko asetuksella siis enää jatkossa säätää vaikkapa voimalaitoksille päästörajoja, jotka vaativat yrityksiltä miljoonien eurojen investointeja? Tai sellaisia rajoituksia kivenlouhinnalle, jotka kieltävät louhinnan täysin joissain paikoissa?

Hannele Pokka kirjoitti blogissaan, että perustuslakivaliokunnan jätevesiasetuksen kohdalla ottama tulkinta yllätti ympäristöministeriön. Hän ei kuitenkaan ota kantaa jatkoon. Voiko perustuslakivaliokunnan lausunnon merkitys rajoittua vain jätevesiasiaan, vai aletaanko nyt tehtailemaan kymmeniä sivuja uusia lakeja?

Suomen suosituin ympäristölaki on…

2010-12-13T08:00:00.013+02:00

Lehdessä oli juttu suosituimmista Google-hauista. TV-ohjelmista eniten etsittiin Big Brotheria. Tämä blogi kantaa kortensa tutkivan journalismin kekoon ja tarjoaa listan Googlen tilastojen mukaan etsityimmistä ympäristölaeista vuosina 2004–2010:

		suosioindeksi
1.	jätelaki	100
2.	maankäyttö- ja rakennuslaki	73
3.	yksityistielaki	61
4.	vesilaki	59
5.	ympäristönsuojelulaki	51
6.	terveydensuojelulaki	44
7.	metsälaki	34
8.	luonnonsuojelulaki	29
9.	kalastuslaki	24
10.	kaivoslaki	15

Kiinteistönmuodostamislaki, maa-aineslaki ja naapuruussuhdelaki eivät aivan mahtuneet kymmenen kärkeen. Päästökauppalaki, ympäristövahinkolaki ja YVA-laki keräsivät vielä vähemmän hakuja.

Jätevesiasetusta en hyväksynyt asetustasoisena mukaan kilpaan (tosin myös jätevesilain nimellä on tehty runsaasti hakuja). Pitkän ajan keskiarvoissa jätevesiasetuksen suosio olisi sijoittunut jonnekin terveydensuojelulain tuntumaan, mutta vuonna 2010 jätevesiasetus on ollut ylivoimaisesti haetuin ympäristösäädös.

Yritin verrata näitä myös suosituimpiin televisio-ohjelmiin, mutta ne eivät oikein mahtuneet samalle asteikolle. Nähtävästi Suomen ”big brother” hakujen vastaava indeksi olisi suunnilleen 10 000.

Hyvää joulun aikaa. Uusia bloggauksia jälleen noin tammikuun puolessa välissä.

Vaatimuksia haja-asutusalueen kaavoitukselle

2010-12-07T08:00:00.004+02:00

Omakotitalo järven rannalla. Pihassa kaksi autoa, joilla hurautetaan muutama kilometri viereiseen kaupunkiin töihin. Onko tämä suomalainen unelma, ympäristörikos vai molempia?

Vähän tuontyyppisestä alueesta taisi olla kyse jutussa, josta korkein hallinto-oikeus julkaisi lyhyen ratkaisuselosteen viime viikolla (KHO 1.12.2010 t. 3594). Joroisten kunta on kaavoittanut uuden asuinalueen. Äänestyspäätöksellä KHO kumosi asemakaavan. Kunta ei ollut tehnyt riittäviä selvityksiä, kun se oli laatinut kaavaa.

Riittämättömät selvitykset ovat yleisin syy sille, että tuomioistuin kumoaa asemakaavapäätöksen. Mielenkiintoisinta näissä tapauksissa on, mitkä selvitykset ovat olleet riittämättömiä ja minkä vuoksi.

Joroisten tapauksessa valittajien silmätikkuna oli liikenne uudelle asuinalueelle. Se tapahtuisi yksityistien kautta, eikä tien parantamisesta ollut tehty päätöksiä. Valittajat valittivat ensin Kuopion hallinto-oikeuteen. Se käsitteli päätöksessään mm. sitä, olisiko tien kunnostamista pitänyt selvittää tarkemmin ja aiheuttivatko liikennejärjestelyt kohtuutonta haittaa tiekunnan osakkaille. Hallinto-oikeus piti selvityksiä riittävinä ja kaavaa lainmukaisena.

Myös KHO:n mielestä liikenneasiat olivat tärkeitä. Päätöksen perustelut lähtevät kuitenkin yleisemmältä tasolta, yhdyskuntarakenteesta. Alueelle oli suunniteltu suhteellisen suuri määrä tehokasta ympärivuotista asutusta. Alue sijaitsi usean kilometrin päässä kunnan keskustaajamasta lähellä viereisen kaupungin rajaa. Alueella ei ollut oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Mm. näiden syiden takia kunnan olisi pitänyt selvittää huolellisemmin uuden asutuksen vaikutus sekä Joroisten kunnan että viereisen Varkauden kaupungin yhdyskuntarakenteeseen. Kyse ei ollut vain siitä, löytyvätkö rahat tien parantamiseen.

Ympäristöasiat yhteen vai useampaan hallinto-oikeuteen

2010-11-29T09:00:00.012+02:00

Hallintolainkäytön tasotyöryhmän mietintö on julkaistu. Työryhmän nimi ei ole selvin mahdollinen, mutta se on miettinyt mm. hallinto-oikeuksien välistä tehtävien jakoa. Suurin muutosehdotus ympäristöpuolella näytti liittyvän Vaasan hallinto-oikeuden asemaan.

Nykyisin Vaasaan valitetaan koko maan ympäristö- ja vesiasioista. Työryhmä ehdottaa, että jatkossa kuntien viranomaisten myöntämistä ympäristöluvista valitettaisiin oman alueen hallinto-oikeuteen. Sen sijaan valitukset aluehallintovirastojen ympäristölupapäätöksistä voitaisiin edelleen keskittää. Mietinnössä tosin puhutaan keskittämisestä ”yhteen tai kahteen hallinto-oikeuteen”, kun nykyisin kaikki asiat menevät siis Vaasaan.

Itsekkäästi asianajajan kannalta ajatellen kaikkien asioiden keskittämisessä ei ole ollut ongelmia. Päinvastoin, kun paljon asioita käsitellään yhdessä hallinto-oikeudessa, tulevat sen työskentelytavat tutuiksi. Hallinto-oikeuksien työkuormituksen jakamisen, järjestelmän johdonmukaisuuden ja asianosaisten kannalta tilanne on varmasti monitahoisempi.

Oikeustapauksia päästökaupasta

2010-11-22T13:18:00.000+02:00

Viime viikkoina olen pohtinut kasvihuonekaasujen päästökauppaan liittyviä asioita. Yllättävän paljon löytyy jo mm. EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tässä malliksi pari päätöstä Unionin yleisestä tuomioistuimesta (aiemmin ensimmäisen asteen tuomioistuin, valitusoikeus Unionin tuomioistuimeen):

1. Kansallisten suunnitelmien hyväksyminen (23.9.2009: Puola v. Komissio T-183/07 ja Viro v. Komissio, T-263/07)

Päästökauppakaudelle 2008-2012 jokaisen EU:n jäsenvaltion piti laatia suunnitelma valtion jakamien päästöoikeuksien kokonaismäärästä ja oikeuksien jakamisesta laitoksille (NAP). Komissiolla oli oikeus hylätä suunnitelma kolmen kuukauden kuluessa sen esittämisestä. Komissio esitti useimpien valtioiden suunnitelmiin muutosvaatimuksia. Esimerkiksi Suomi pienensi toiminnanharjoittajille jaettavien päästöoikeuksien kokonaismäärää komission vaatimalla tavalla 2,042109 miljoonalla tonnilla. Kaikki maat eivät hyväksyneet komission päätöstä ja osa valitti päätöksistä. Unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut ainakin Viroa ja Puolaa koskevat komission päätökset.

Tuomioistuin mm. lausui, että komissio oli käytännössä asettanut jäsenvaltion päästöoikeuksille täsmällisen ylärajan. Direktiivin mukaan tämä kuitenkin on jokaisen jäsenvaltion tehtävä. Edelleen tuomioistuin katsoi, että komission väite siitä, että sen omat laskelmat ovat luotettavampia kuin jäsenvaltion, ei vielä osoita, että jäsenvaltion laskentatapa on direktiivin vastainen.

2. Direktiivin osittainen kumoaminen (2.3.2010: Arcelor v. Parlamentti ja Neuvosto, T-16/04)

Teräsyhtiö Arcelor vaati mm. EU:n päästökauppadirektiivin osittaista kumoamista. Yksityinen henkilö tai yritys ei voi yleensä vaatia tällaista, mutta poikkeuksellisesti se on mahdollista, jos direktiivi koskee henkilöä tai yritystä ”suoraan ja erikseen”. Arcelor yritti mm. väittää, että se kuuluu raakaraudan tuottajien muuttumattomaan ja suljettuun ryhmään ja että tässäkin ryhmässä sen asema on ainutlaatuinen sen tuotantovolyymin ja konsernin rakenneuudistuksen takia. Kriteerin "suoraan ja erikseen" tulkinta on kuitenkin perinteisesti ollut tiukka, eikä se lieventynyt tälläkään kertaa. Arelorin vaatimusta direktiivin kumoamisesta ei tutkittu.

Päätöksiä löytyy täältä.

Estellisyys tiekunnan kokouksissa

2010-11-15T08:00:00.002+02:00

Viime aikoina ovat puhuttaneet erityisesti poliitikkojen esteellisyydet, mutta ei ole helppoa muuallakaan. Korkeimman oikeuden esittelijä ja viisi tuomaria saivat aikaan neljä eri kantaa pohtiessaan, saako yksityistien hoitokunnan jäsen osallistua tiekunnan vuosikokouksessa tilityksen hyväksymisestä päättämiseen (KKO 2010:81). Yksityistielaissa ei säännellä esteellisyydestä, mutta esimerkiksi osakeyhtiöissä ja yhdistyksissä hallituksen jäsen ei saa äänestää itselleen vastuuvapautta.

KKO:n päätöksen mukaan esteellisyyttä ei ollut ainakaan tässä konkreettisessa tapauksessa. Tilityksen hyväksymisen ei katsottu merkitsevän minkään vahinkoa aiheuttaneen toimenpiteen hyväksymistä. Tiekunnan vuosikokous oli pätevä.

Asiaa on käännelty ratkaisussa ja eriävissä mielipiteissä niin moneen suuntaan, että ei siitä sen enempää. Huomiota kiinnittävät kuitenkin vähemmistöön jääneen oikeusneuvos Välimäen perustelut. Hän päätyy samaan lopputulokseen kuin KKO:n enemmistökin (ei esteellisyyttä), mutta perustelutavoissa oli eroa.

Ensiksi Välimäen perusteluissa on reaalisten argumenttien piirteitä. Hän viittaa siihen, että käytännössä tiekunnan asioita hoitavat henkilöt, joilla on harvoin oikeudellista asiantuntemusta. Kokousmenettelyn tulee olla kansanomaista eikä sitä tule rasittaa oikeudellisesti vaikealla sääntelyllä. Välimäki ei taida suoraan sanoa, että näiden seikkojen takia esteellisyyttä ei pitäisi olla, mutta näitten seikkojen takia lainsäätäjä on ehkä jättänyt säätämättä esteellisyydestä – ja vaikka ei olisikaan, niin nämä seikat puoltavat sitä, että asiasta pitäisi tarvittaessa säätää lailla. Reaalisten argumenttien käyttö on ehkä tuomioistuimelle pieni riski, koska silloin astutaan helposti lainsäätäjän varpaille. Tällöin mennään myös sellaiselle alueelle, josta ei yleensä ole esitetty todistelua ja jossa tuomari ei välttämättä ole asiantuntija. Pahimmillaan päätös perustuu ennakkoluuloihin ja arvauksiin. Riskeistä huolimatta en panisi pahakseni tämäntyyppisten perustelujen lisääntymistä. Ainakin on tärkeää, että tuomioistuin kirjoittaa näkyviin kaikki keskeiset päätökseen vaikuttaneet perustelut.

Toiseksi Välimäki kirjoittaa selvästi näkyviin ratkaisun puolesta ja sitä vastaan puhuvia näkökohtia ja punnitsee sitten, kummat ovat painavampia. Tätä toivoisin tuomioistuimilta laajemminkin. Näin perustelut vaikuttavat avoimilta. Hävinneen osapuolen on myös helpompi hyväksyä ratkaisu, kun siitä näkee, että tuomioistuin on noteerannut myös hänen kantaansa tukevia argumentteja.

- -

Jyrki Virolainen on näköjään ennättänyt käsitellä blogikirjoituksessaan samaa asiaa viime viikolla jo laajemmin.

YVAta vaiko ei

2010-11-08T10:49:00.000+02:00

Kari Kuusiniemi tarttuu uudessa Heikki Kullan 60-vuotisjuhlajulkaisussa "Hallinto ja hallintolainkäyttö" ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA) liittyviin kysymyksiin. Erityisesti hän käsittelee uusien vuoden 2006 lainmuutosten merkitystä hallintotuomioistuimien kannalta. Esille saattaa tulla monia mm. virallisperiaatteeseen ja valitusoikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Seuraavassa lähempää tarkastelua kaivoksia koskevien YVA-päätösten oikeusvoimasta eräässä erityistapauksessa (sama soveltuu melkein mihin tahansa hankkeeseen, jolle tarvitaan useita lupia):

yhteysviranomainen tekee päätöksen, että pienessä kaivoshankkeessa ei tarvita YVA-menettelyä; naapurit eivät saa tässä vaiheessa valittaa päätöksestä
hankkeelle myönnetään ympäristölupa
naapuri valittaa ympäristölupapäätöksestä hallinto-oikeuteen valittaen samalla siitä, että yhteysviranomaisen päätös olla vaatimatta YVAa on ollut virheellinen
hallinto-oikeus hylkää valituksen, ja katsoo, että YVAa ei ole tarvittu ja yhteysviranomaisen päätös on ollut lain mukainen; naapuri ei valita korkeimpaan hallinto-oikeuteen
hankkeelle myönnetään kaivoslain mukainen lupa
toinen naapuri valittaa kaivoslain mukaisesta luvasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaen samalla, että yhteysviranomaisen päätös olla vaatimatta YVAa on ollut virheellinen

Mitä tapahtuu, jos valitus on KHO:n mielestä perusteltu: voiko KHO käsitellä yhteysviranomaisen päätöksen lainmukaisuuden ja päättää YVAn tarpeesta vai onko asia jo ratkaistu Vaasan hallinto-oikeuden ympäristölupa-asian yhteydessä tekemällä lainvoimaiseksi jääneellä päätöksellä?

Kuusiniemen mukaan tilanne on ongelmallinen. Hän toteaa, että oikeusvoimaopit ja niihin kytkeytyvä odotus tietyn oikeuskysymyksen pysyvästä ratkaisemisesta puoltavat tulkintaa, joka estää korkeinta hallinto-oikeutta puuttumasta lainvoimaisesti ratkaistuun YVA-kysymykseen. Ymmärtääkseni Kuusiniemi katsoo, että korkein hallinto-oikeus ei voi tutkia asiaa valituksena.

Toisaalta Kuusiniemi katsoo, että tilanne voisi olla EU-oikeuden vastainen, koska YVA-velvollisuus perustuu suoraan direktiiveihin ja viranomaisilla ja tuomioistuimilla on ”velvollisuus kaikin keinoin varmistaa EU-oikeuden oikea tulkinta”. Kuusiniemi katsoo, että jos yhteysviranomaisen virheelliseksi katsottava päätös on saanut lainvoiman, niin päätöksen purkaminen voi mahdollistaa ulospääsyn EU-oikeuden vastaisesta tilasta.

Pääpiirteissään kirjoitukseen on helppo yhtyä. Sen painotukset herättävät kuitenkin muutamia kysymyksiä.

Ensiksi tulee mieleen, mikä merkitys purkukynnykseen on sillä, että hankkeella ei ole vielä kaikkia lainvoimaisia lupa. Edellä kuvattua tapausta voidaan verrata tilanteeseen, jossa kaivoslain mukaista lupaa ei tarvittaisi, vaan Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lainmukaisuus tulisi KHO:ssa vireille naapurin valitusajan päättymisen jälkeen tekemällä purkuhakemuksella. Onko KHO:n päätöksen purkamista koskeva harkinta merkittävästi erilaista riippuen siitä, tuleeko asia vireille omana asianaan vai uuden lupa-asian käsittelyn yhteydessä? Mielestäni vivahde-ero voi olla, mutta harkinnan lähtökohtien pitäisi olla samat.

Toiseksi kiinnittää huomiota, että Kuusiniemi painottaa EU-oikeudellista näkökulmaa vahvasti ja purun tarpeen arviointi näyttää lähtevän nimenomaan EU-oikeuden vastaisuudesta. Hallintolainkäyttölain mukaan päätös voidaan purkaa mm., jos se perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tämä soveltuu niin kansallisen lainsäädäntöön kuin EU-oikeuteenkin. Korkein hallinto-oikeus ei näyttänyt asettavan väylämaksua koskevan päätöksen purkamista koskevassa asiassa KHO 2009:99 EU-oikeutta juuri eri asemaan kuin kansallista oikeutta. Kuusiniemen painotukset vaikuttavat erilaisilta.

Milloin voi hakea ympäristölupaa

2010-11-01T08:00:00.003+02:00

Tällä kertaa lyhyt arvio vajaan vuoden vanhasta korkeimman hallinto-oikeuden ympäristölupahakemuksen riittävyyttä koskevasta ratkaisusta (KHO 23.12.2009/3675).

Yhtiö suunnitteli jätteitä polttavaa uutta voimalaitosta ja haki sille ympäristölupaa. Lupahakemuksessa yhtiö esitti laitokselle suunnitellun tekniikan (kiertoleijupetitekniikka, SNCR, kalkkikiven käyttö sekä letkusuodatin).
Lupavirasto myönsi tietojen perusteella laitokselle ympäristöluvan.
Vaasan hallinto-oikeus piti lupahakemuksen selvityksiä puutteellisina. Hallinto-oikeus edellytti lisätietoja mm. kattilasta ja savukaasujen puhdistinlaitteistosta.
Korkein hallinto-oikeus kumosi Vaasan päätöksen. KHO totesi, että kyseiset tekniikat olivat vakiintuneita päätöksentekohetkellä, ja lupahakemus on ollut riittävästi yksilöity. Tarkempaa selvitystä tekniikasta ei enää tarvinnut esittää lupaviranomaiselle.

Päätöksen merkitys liittyy erityisesti siihen, missä vaiheessa investointiprosessia ympäristölupaa on mahdollista hakea.

Viime vuosina sekä viranomaiset että hallinto-oikeudet ovat painottaneet useissa ratkaisuissa, että lupamääräykset voidaan asettaa vain sillä edellytyksellä, että toiminnan tekniset yksityiskohdat ovat riittävästi selvillä. Esimerkiksi voimalaitoksen lupahakemus on katsottu puutteelliseksi, kun polttotekniikka on jätetty kokonaan avoimeksi. Tämä kuulostaa toki järkevältä: ennen kuin viranomainen voi myöntää luvan, sen täytyy tietää, mitä tehdään.

Äärimmilleen vietynä seuraus voi kuitenkin olla, että uuden hankkeen tekninen suunnittelu ja laitetoimittajien kilpailutus täytyisi olla tehty ennen ympäristöluvan hakemista. Mitä toiminnanharjoittaja tekee tämän jälkeen niiden 1–5 vuoden aikana, kun lupahakemusta ja mahdollisia valituksia käsitellään? Odottaa rauhassa? Vai alkaa tilata laitteita ja rakentaa laitosta luottaen siihen, että kyllä lupa sitten valmiille laitokselle myönnetään?

Monesti on järkevää jättää ympäristölupahakemus, kun hankkeen yksityiskohdat ovat kohtuullisen selviä. Tekninen suunnittelu voidaan viedä loppuun sinä aikana, kun lupahakemusta ja mahdollisia valituksia käsitellään, ja osittain vielä tämän jälkeen. Tällaista menettelyä korkeimman hallinto-oikeuden päätös joissain tapauksissa tukee.

Ympäristörikokset eivät lisäännykään

2010-10-25T09:59:00.001+03:00

Olen törmännyt viime aikoina joihinkin tapauksiin, joissa viranomainen on ilmoittanut poliisille ympäristörikoksena suhteellisen vähäisiä lupaehtorikkomuksia. Olinkin arvellut, että erilaisten poliisille ilmoitettujen ympäristörikkomusten määrä voisi olla kasvussa. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan uuden Rikollisuustilanne 2009-raportin perusteella tilanne näyttää aika vakaalta. Viime vuonna lähinnä vain metsästys- ja kalastusasioihin liittyvissä rikoksissa oli kasvua: vakavimmat tällaiset rikokset ovat alla kaaviossa kohdassa "rikoslain luonnonvararikokset" ja lievemmät kohdassa "kalastus- ja metsästysrikkomukset". VAK-rikkomukset liittyvät vaarallisten aineiden kuljetuksiin (esim. puutteelliset asiakirjat tai varusteet autossa).

Auttaako oikeusasiamies

2010-10-18T09:40:00.000+03:00

Kari Pesonen tekee melumittauksia ja on kirjoittanut ja selvittänyt paljon meluasioita (olen ollut joskus aikoinaan TKK:lla hänen opettamallaan meluntorjunnan kurssillakin). Hän lähetti minulle sähköpostia ja linkin muutaman vuoden takaiseen Australialaisen raporttiin. Siinä sikäläinen oikeusasiamies (Queensland Ombudsman) selvitti laajassa raportissaan, olivatko tiehallinnon (Department of Main Roads) toimenpiteet olleet riittäviä moottoritiehankkeessa. Tuossa tapauksessa oikeusasiamies näytti antavan kritiikkiä mm. siitä, että ei oltu riittävästi huolehdittu L10-melutasojen jäämistä alle rajan 68 dB(A). Tuo tarkoittaa, että 10 % ajasta melu on suurempi kuin 68 dB. Pitäisikö meilläkin oikeusasiamihen tai oikeuskanslerin tehdä vastaavan laajuisia selvityksiä tutkiessaan kansalaisvalituksia viranomaisten toimista meluasioissa?

Suomessakin voi ympäristöasioissa kääntyä oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin puoleen, jos viranomaisen toimet eivät tyydytä. Australian mallin mukaiseen syvällisyyteen en kyllä ole havainnut näin suomalaisten laillisuusvalvojien pääseen (ks. esim. oikeusasiamiehen ratkaisu Helsiki-Vantaan lentomeluasiassa).

Muistelen, että muutama vuosi sitten ehdotettiin, että oikeuskansleri ja oikeusasiamies voisivat jättää harkintansa mukaan osan kanteluista tutkimatta siten, että tärkeimmät asiat voitaisiin sitten tutkia kunnolla. Sellaisessa voisi olla ideaa.

Laajat YVA-selostukset

2010-10-09T08:00:00.000+03:00

Ympäristöviranomaisen tiedotteessa hehkutettiin Mielmukkavaaran tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointiselostusta niin paljon, että selostusta piti vilkaista. Muonioon suunnitellaan 10–15 tuulivoimalaa. Sähköntuotanto olisi vähän yli 100 GWh vuodessa eli noin sadasosa Olkiluoto 3-ydinvoimalaitoksen tuotannosta. YVA-selostuksen pituus oli vähän yli 200 sivua. Lisäksi YVAan liittyi 12 erillisraporttia, joista pisin yksittäinen raportti taisi olla myös parisataa sivua. Leppakkoselvityskin oli kymmenen sivua pitkä: siinä todettiin, että alueella ei ole aiemmin tehty lepakkohavaintoja ja että alueelle viety lepakkodetektori ei havainnut yhtään lepakkoa.

On hienoa, että Mielmukkavaarassa on tehty kattavat ja hyvin raportoidut selvitykset. Mutta ovatko tuontasaisoiset selvitykset tulossa pakollisiksi kaikissa hankkeissa?

YVA on hyvä menettely ja riittävät ympäristöselvitykset ovat välttämättömiä. Jossain vaiheessa voi kuitenkin tulla raja vastaan: Liian laaja raportointi voi hävittää olennaisen asian, jolloin raportti ei palvele tavallisia ihmisiä. Liian laajat YVA-vaatimukset voivat houkutella tekemään laajojen hankkeiden sijaan pieniä hankkeita, joissa YVAa ei tarvita. Tai liian laajat selvitykset voivat olla yksinkertaisesti rahan tuhlausta.

Laissa ja oikeuskäytännössä kynnys lupien kumoamiseen puutteellisen YVA:n perusteella on ollut korkealla. Vaikka yhteysviranomainen olisi katsonut YVA:n puutteelliseksi, ei lupia ole kumottu, kunhan ympäristöselvityksiä on täydennetty YVA-vaiheen jälkeen (esim. KHO 2005:27 ja siinä hallinto-oikeuden perustelut, sekä KHO 2008:58).

YVA tehdään suhteellisen aikaisessa vaiheessa hankkeen suunnittelua. YVA:n riittävyydestä voi taas saada tuomioistuimen kannanoton vasta lopullisen lupapäätöksen yhteydessä ehkä viisi vuotta YVA:n tekemisen jälkeen. YVA:n kustannukset ovat toiminnanharjoittajalle pieniä verrattuna hankkeen investointikustannuksiin (ehkä enimmillään muutamia promilleja?). Tässä tilanteessa toiminnanharjoittajien ei kannata testata selvitysten riittävyyttä oikeudessa, kun pieni säästö voi johtaa vakaviin ongelmiin koko hankkeen toteuttamisessa.

En ole varma, onko YVAssa tehtävien selvitysten paisuminen todellinen ongelma. Mutta jos on, niin hallinto-oikeuksien kannanottojen kautta kysymys ei ratkea.

PS. YVA-asioista on julkaistu uusia hyviä raportteja: toimivuusarviointi ja selvitys YVA:n ja MRL:n suhtesta

PPS. Albert Einstein tarvitsi vain kolme sivua selvittämään energian ja massan yhteyden (E=mc2).

Tarvitaanko lupa-asioissa asianajajaa

2010-10-01T12:52:00.000+03:00

Kirjoitin Edilexiin kolumnin. Tässä siitä pari kappaletta:

Jokaisen mahdollisuutta ajaa omaa asiaansa tuetaan ympäristöasioissa ja muissa hallintoasioissa muun muassa siten, että yksityiselle asianosaiselle asetetaan hyvin vähän prosessuaalisia tai muitakaan vaatimuksia. Tämä kuulostaa kauniilta. Toiminnanharjoittajan kannalta tilanne voi olla rumempi. Luvan hakija voi olla laatinut usean mapin laajuisen lupahakemuksen, ja käsittelyn jälkeen lupaviranomainen tekee sadan sivun mittaisen lupapäätöksen. Naapuri valittaa tästä parin rivin valituksella, jossa todetaan tarkempia vaatimuksia tekemättä, että kaikki päästöt ovat liian suuret. Jälkeenpäin valittaja toimittaa oikeudelle ehkä nipun lehtileikkeitä ja netistä otettuja tutkimuksia, joiden yhteys asiaan jää epäselväksi. Hallinto-oikeus tutkii sitten koko asian kirjallisessa prosessissa, ja päättää kaikille osapuolille yllätyksenä, että lupapäätöksen yksi lause muutetaan – aiheuttaen ehkä toiminnanharjoittajalle suuren lisäkustannuksen. Toiminnanharjoittajalla ei ole ollut käytännössä mahdollisuutta lausua hallinto-oikeudelle omaa käsitystään asiasta ennen päätöksentekoa.

Asiamiesten käytön vähäisyys saattaa myös hidastaa hallinto-oikeusprosessin uudistamista. Erilaiset suullisten käsittelyjen muodot ovat tehokas keino selvittää asioita. Ne voivat kuitenkin olla ilman asiamiestä toimivalle taholle haastavia, varsinkin, jos tilaisuudessa ei ainoastaan katselmoida ympäristön tilaa vaan myös keskustellaan oikeuskysymyksistä. Tuomioistuinlaitoksen kehittämistoimikunta esitti jo vuonna 2003, että korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa otettaisiin käyttöön lyhyet suulliset käsittelyt oikeuskysymyksestä keskustelua varten. Tämäntyyppiset osaltaan asianosaisten oikeusturvaa parantavat uudistukset eivät saisi kaatua joltain osapuolelta puuttuvaan asiamieheen, jos niille on muutoin edellytyksiä.

Ongelmia voisi vähentää osaltaan hallinto-oikeuksien tehokas prosessinjohto. Nykyisenkään lain puitteissa en näkisi ongelmallisena hallinto-oikeudelta tulevaa kysymyslistaa, jossa pyydettäisiin ennen ratkaisun antamista osapuolten näkemystä yksilöidyistä hallinto-oikeuden mahdollisesti ongelmallisina pitämistä asioista. Nykyisin kirjelmöinti rajoittuu yleensä selitysten pyytämiseen vastapuolen kirjelmistä. Vastaavasti tuomarien rooli voisi olla suullisissa käsittelyissä, katselmuksissa ja tarkastuksissa nykyistä aktiivisempi.

Yksi tapa jämäköittää ilman asianajajia tai muita asiamiehiä käytävää hallinto-oikeudenkäyntiä voi olla ympäristöviranomaisten roolin selkeyttäminen. Aluehallintouudistuksen jälkeen lausuntoja ympäristöasioissa voivat antaa valtion viranomaisista lupa valvovat elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukset ja lupia myöntävät aluehallintovirastot. Lausunnonantokäytännön kuitenkin vaihtelevat: välillä jompikumpi viranomaisista toimii prosessissa vastapuolen kaltaisesti, välillä ei kumpikaan. Katselmuksissa ja tarkastuksissa ympäristöviranomaisten rooli jää monesti vähäiseksi.

Maankäyttö ja sopimusoikeus

2010-09-28T09:35:00.000+03:00

Kunta voi ostaa maanomistajita maata ja tehdä näiden kanssa maankäyttösopimuksia. Kuuntelin viime viikolla erässä koulutustilaisuudessa Vesa Majamaan ja Ari Ekroosin esityksiä maankäyttösopimuksista.

Vesa Majamaa on pitänyt ansiokkaasti esillä tarvetta tarkastella maankäyttöön liittyviä sopimuksia yhtä aikaa sekä yksityisoikeudelliselta että hallinto-oikeudelliselta kannalta. Majamaa on ympäristöoikeuden professori, mutta hänen tutkijataustansa ei ole yksinomaan ympäristöoikeudellinen, vaan hän esimerkiksi hänen väitöskirjansa oli esineoikeudellinen (toisen maalla oleva rakennus kiinnitysluoton kohteena).

Majamaa puhui mm. oikeustoimilain lievän pakon mahdollisesta soveltumisesta kunnan maankäyttöä koskeviin sopimuksiin. Karkealla tasolla ajattelu liikkuu ymmärtääkseni seuraavasti:

Ainakin maan ostamista kunnalle koskevat sopimukset ja mahdollisesti myös kunnan ja maanomistajan väliset kaavoitusta koskevat maankäyttösopimukset katsotaan luonteeltaan yksityisoikeudellisiksi.
Tällöin sopimuksia voidaan arvioida yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja mahdollisesti myös suoraan oikeustoimilain perusteella
Yksi sopimuksen osapuoli ei voi pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin itselle edulliseen tulokseen, vaan jossain vaiheessa painostus voi muuttua oikeustoimilain 29 §:n kieltämäksi lieväksi pakoksi. Tällöin sopimus ei sido sitä, joka siihen on pakotettu.
Neuvotteluissa kunta voi painostaa yksityistä sopimukseen uhaten sillä, että kunta muutoin lunastaa alueen. Rajat sille, milloin tällainen uhkaus on oikeutettu, tulee hakea erityisesti oikeustoimilain 29 §:n tulkinnasta.

Onnea SYS

2010-09-13T08:00:00.001+03:00

Suomen Ympäristöoikeustieteen Seura SYS perustettiin 30 vuotta sitten. Juhlan kunniaksi yhdistys järjesti kolmipäiväisen seminaarisarjan, johon en valitettavasti juuri ennättänyt osallistua.

Jos joku alan harrastaja ei ole vielä jäsen, niin kannattaa liittyä. Muutaman kympin jäsenmaksulla saa lehden ja mahdollisuuden osallistua seminaareihin. Mukana on muitakin kuin juristeja, ja jäsenet edustavat tutkimuksen lisäksi laajasti eri aloja.

Vesioikeudellisia väitöskirjoja

2010-09-06T08:00:00.032+03:00

Mieleeni ei tule kovin tuoreita suomenkielisiä vesioikeudellisia monografioita (syynä voi toki olla huono muisti ja lukeneisuuden puute). Mutta nyt veden saatavuuden ongelmat ympäri maailmaa ja ratkaisumallien vertaaminen Suomen vesilainsäädäntöön on ollut niin houkutteleva teema, että siihen on tarttunut kaksikin tutkijaa. Heidi Andersson väitteli 3.9. aiheena ”Veden saatavuus”. Tietääkseni myös Antti Belinskij on saanut valmiiksi väitöskirjansa ”Oikeus veteen. Talousveden saatavuus Suomen ja Etelä-Afrikan oikeudessa.”

Kovin paljoa en ole ennättänyt Anderssonin väitöskirjaa katsoa. Kommentoin ainoastaan erästä yksityiskohtaa, nimittäin aika rajuna pitämänäni analyysia Turun Seudun Veden pohjavesihankkeesta (s. 288–320). Tuossa hankkeessa Kokemänjoesta peräisin oleva vesi imeytetään Virttaankankaalla tekopohjavedeksi ja siirretään putkea pitkin Turun seudulle. Toiminnan on tarkoitus alkaa 2011. Asiasta on riidelty korkeimmassa hallinto-oikeudessa jo usemmankin kerran, ja jotain ympäristövaikutuksia hankkeella varmasti on.

Väitöskirjassa Turun hanketta verrataan viiteen William Coxin kehittämään kriteeriin siitä, milloin vedensiirtoja voidaan pitää poliittisesti ja ympäristöllisesti oikeutettuina. Erityisesti yhteenvetotaulukossa TSV:n hanke tyrmätään. Hanke ei ole yhteensopiva kolmen kriteerin kanssa: TSV:n hanke ei perustu todelliseen vesipulaan, siitä aiheutuu huomattavia ympäristövaikutuksia ja siitä aiheutuu huomattavia sosiokulttuurisia jännitteitä. Myös neljännen kriteerin kanssa tilanne on kyseenalainen; tämän kriteerin mukaan siirto ei saa aiheuttaa veden ottopaikan tulevaa kehitystä. Ainoa plussa Turun hankkeelle tulee taloudellisten hyötyjen jakamisesta oikeudenmukaisesti, koska toteuttaja maksaa korvauksia lunastamistaan maa-alueista.

Kun väitöskirjan teema ja Coxin kriteerit liittyvät maailmanlaajuiseen keskusteluun vesien siirroista, niin kai kriteerien soveltamisessakin pitäisi olla samat periaatteet kaikissa maailman maissa. Kansainvälisessä keskustelussa vedensiirtohankkeet eivät ole vain puhtaan veden siirtämistä. Niihin voi liittyä useiden uusien voimalaitosten rakentamista ja jokien virtausten muuttamista. Veden siirtojen suuruusluokkaa voidaan mitata kuutiokilometreissä vuodessa eli kymmeniä kertojen enemmän kuin Turussa. Sosiaaliset vaikutukset voivat tarkoittaa esimerkiksi ihmisten uudelleensijoittamista pois vanhoilta asuinpaikoiltaan. Jos laitetaan maailman vedensiirtohankkeet jonoon niiden ympäristövaikutusten ja sosiaalisten vaikutusten perustella, niin kaipaisin lisäperusteluja, ennen kuin löisin Turun hankkeelle punaisia leimoja.

Päästökauppa esillä Ilmansuojelupäivillä

2010-08-30T08:00:00.004+03:00

Kävin muutaman vuoden tauon jälkeen Lappeenrannan Ilmansuojelupäivillä. Ne järjestettiin jo 35. kerran.

Nyt päivillä painottui voimakkaasti ilmastonmuutos. Minusta hiukan liikaakin. Vaikka esimerkiksi päästökauppaan liittyvää juridiikka tulee työssä esiin säännöllisesti, niin perinteisiin rikkidioksidin ja typenoksidien päästöihin, hiukkasiin, hajuihin ym. kysymyksiin törmää vielä useammin. Saman uskoisin pätevän useimpiin muihinkin päivillä ahkerasti käyneisiin ihmisiin.

Edellä mainitusta kritiikistä huolimatta annan tunnustuksen minulle antoisimmasta esityksestä Magnus Cederlöfille ympäristöministeriöstä. Seuraavassa muutama hajanainen muistiinpano aiheesta ”Päästökaupan viimeiset tuulet”:

EU:n laajuisen kyselyn mukaan päästökauppa on johtanut yli puolessa yrityksistä päästöjen vähennystoimiin. Tämän näkökulman ylenmääräistä korostamista tosin kritisoitiin esityksen jälkeisessä keskustelussa. Päästökaupan perusajatus on säännellä, että kauppaan kuuluvien toimintojen yhteiset hiilidioksidipäästöt jäävät poliittisesti määrätyn rajan alle. Tällöin kysymys siitä, kuinka paljon päästöt ovat vähentyneet päästökaupan takia ja kuinka paljon muusta syystä ei ole kovin keskeinen. Toisin on vaikkapa verotuksessa, jossa ympäristöverojen vaikutuksen päästöihin ainakin pitäisi olla keskeinen kysymys.
Saman tutkimuksen perusteella ”yli 80 % yrityksistä sanoo, ettei päästökauppa ole johtanut tuotannon sijoittamiseen muualle”. Mielenkiintoinen tieto. Tosin kääntäisin asian toisin päin: ”lähes 20 % yrityksistä on siirtänyt tai harkitsee siirtävänsä tuotantoa muualle päästökaupan vuoksi”.
Vaikka muuallakin maailmassa on päästökauppajärjestelmiä, ovat ne tällä hetkellä merkittävyydeltään ja volyymiltään pieniä EU:n päästökauppaan verrattuna. Yhdysvaltain liittovaltiontasoinen päästökauppa on vastatuulessa. (Esityksessä ei tullut tarkasti esiin, onko jossain vaiheessa suuria toiveita herättänyt Waxman – Markey Bill lopullisesti haudattu, mutta ainakaan pikainen eteneminen ei nähtävästi tule kyseeseen senaatissa).
EU:n SO2-/NOx-päästökauppa on edelleen esillä keskusteluissa. Komission tilaama konsulttiselvitys on meneillään, ja mallilaskelmien perusteella päästökauppa olisi kustannustehokkaampi kuin teollisuuden päästödirektiiviin perustuva malli (laitoskohtaiset BATtiin perustuvat päästörajat).

Tuulivoimaa edistetään..

2010-08-23T08:00:00.013+03:00

..vai edistetäänkö?

Kymmenen vuotta on puhuttu ympäristölainsäädännön kehittämisestä siten, että se soveltuisi paremmin tuulivoimarakentamisen erityispiirteisiin eikä hidastaisi turhaan tuulivoiman rakentamista. Lainmuutoksia vaan ei ole saatu tehtyä.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ympäristöministeriössä on valmisteltu hallituksen esitys maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta. Siinä säädetään, että yleiskaavaa voidaan lähes aina käyttää tuulivoimaloiden rakentamisen perusteena. Tämän pitäisi varmistaa, että samaa kohdetta varten ei ainakaan tarvitse laatia sekä asemakaavaa että yleiskaavaa. Alueiden laajuuden takia yleiskaava sopii muutenkin paremmin tuulivoima-alueiden suunnitteluun.

Hannele Pokka lupasi toukokuussa, että hallituksen esitys annetaan eduskunnalle vielä ennen juhannusta. Toivottavasti ei veny ensi juhannukseen.

No, kun alkuun ehkä jollain aikataululla päästään, niin jos sitten jatkoakin seuraisi. Seuraavaksi voitaisiin vaikka tarttua mm. Lauri Jääskeläisen esillä pitämään ajatukseen, että rakennuslupamenettely poistettaisiin tuulivoimaloilta.

Sen verran täytyy vielä nostaa omaa häntää, että aika paljon nyt keskustelussa olevia ideoita löytyy kirjoituksestani vuodelta 2001: Merituulivoima teollisena energialähteenä - Merituulivoimarakentamisen oikeudelliset edellytykset, s. 77-79 (pysyvää osoitetta en löytänyt, mutta löytyy Pohjolan Voiman sivuilta googlella).

Energiaoikeuden ja ympäristöoikeuden suhde

2010-08-16T07:58:00.000+03:00

Kesäloman aikana saapui kappale Kim Taluksen toimittamasta kirjasta Energy Law in Finland. Kirjoitin siihen luvun Interaction between Energy Law and Environmental Law.

Niille, jotka eivät malta odottaa tilamansa kirjan saapumista postitse, paljastan seuraavassa jo osia yhteenvedostani:

EDD viranomaisten avulla

2010-07-02T13:26:00.004+03:00

Vielä yksi bloggaus ennen kesälomaa…

Yrityskauppoihin liittyy usein ostettavien yritysten arviointi, due diligence -prosessi. Ne ovat liikejuridiikkaan keskittyvien asianajotoimistojen arkipäivää. Ympäristökysymykset ovat yksi osa selvitystä, ja tämän osa-alueen tarkastusta voidaan kutsua nimellä EDD, Environmental Due Diligence.

EDD:ssä myyjän antamia tietoja voidaan täydentää viranomaisilta pyydettäviltä tiedoilta. Tällöin pyritään saamaan ympäristöviranomaisilta nopeasti ja laajasti tietoa ostattavan yrityksen toiminnasta. Lasse Vuola on kirjoittanut Joensuun yliopiston viimeisimpään Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaan artikkelin aiheesta ”Environmental due diligence viranomaisen neuvonnan, salassapidon ja vastuun kannalta.”.

Tulkitsin kirjoituksen siten, että siinä kannatettiin seuraavia ajatuksia:

EDD:ssä saatetaan pyytää viranomaiselta suuria määriä tietoja hyvin nopeassa aikataulussa. Viranomaisen tulisi ottaa huomioon asiaan liittyvät tärkeät vaihdannan intressit, ja mahdollisuuksien mukaan priorisoida näitä kyselyitä.
Viranomaisen tulisi pyydettäessä luovuttaa EDD:tä varten tietoja uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista ja arvokkaiden luonnonalueiden suojelusta, koska tietojen käyttö tätä tarkoitusta varten ei vaaranna suojelua (Julkisuuslaki 24 §:n 1 momentin 14 kohta).
Viranomaisen tulisi luovuttaa EDD:tä varten valvonta-asiakirjoja jo toteutetuista tarkastus- ja valvontakäynneistä, koska tiedon antaminen ei vaaranna valvonnan tai tarkoituksen toteutumista (JulkL 24.1,15 §).
Ympäristöviranomaisen hallussa olevien yrityssalaisuuksien osalta harkinta ei ole yksinkertaista (JulkL 24.1,20). Päästö- ja tarkkailutiedot ovat kuitenkin aina julkisia (YSL 109 §).

Environmental due diligence -menettelyitä itsekin hoitavana kannatan toki näitä tulkintaohjeita.

Valvonnan, lupien hakemisen ja valitusten yhteydessä yritykset tulevat helposti luovuttaneeksi paitsi päästöjä ja ympäristöä koskevia tietoja, niin usein myös tuotantomääriin ja prosesseihin liittyvää tietoa. Yritysten kannattaa muistaa, että nämä tiedot voivat päätyä myös muiden kuin ympäristöviranomaisten käsiin, ellei niitä erikseen ilmoiteta salaiseksi. Tosin oma arvioni on, että avoimuudesta harvoin koituu vahinkoa yhtiölle.

Blogikirjoituksia jälleen elokuun puolen välin jälkeen. Kommentoida saa toki kesälläkin. Aurinkoista kesää.

Hallinto-oikeuksien päätökset nettiin

2010-06-18T11:23:00.001+03:00

Kuinkahan pitkään kestää, ennen kuin internetiin saadaan helposti saataville ympäristöasioihin liittyvät hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset? Ainakin nyt aluksi päätökset, jotka liittyvät ympäristölupiin ja vesilain mukaisiin lupiin.

Markkinaoikeudelta päätösten julkaiseminen on onnistunut jo pitkään, mutta Vaasan hallinto-oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta ei. Kuitenkin ympäristöasiat ovat markkinaoikeudessa käsiteltävien asioiden tavoin asiaryhmä, jossa julkaiseminen olisi perusteltua.

Ihmeelliseksi tilanteen tekee se, että valtion lupaviranomaiset ovat jo pitkään julkaisseet lupapäätöksiä netissä, josta ne löytyvät helposti. Mutta paljon hankalampaa on saada tietoa siitä, mitä näistä päätöksistä on muutettu ja millä tavoin.

Asemakaavan ja ympäristöluvan suhteesta

2010-06-11T09:46:00.001+03:00

Tällä kertaa pikaesittelyssä asemakaavan ja ympäristöluvan suhteeseen liittyvä korkeimman hallinto-oikeuden julkaisematon ratkaisu (5.2.2010 t. 193). Kysymys oli siitä, mikä merkitys tehtaan rakentamisen jälkeen muutetulla asemakaavalla oli ympäristölupaharkinnassa.

Tapahtumien tausta oli seuraava:

1970-luku: Tehdas rakennettiin teollisuusalueelle
1980-luku: Teollisuusalueen kaavamääräystä muutettiin, kun toinen yritys suunnitteli samalle alueelle uutta tehdasta. Uudessa kaavassa määrättiin, että korttelialueella tapahtuvat toiminnat eivät saa aiheuttaa asemakaavan mukaiselle asutukselle 45 LAeq dB(A) suurempaa melutasoa. Raja on alhaisempi kuin mitä yleensä asuinalueilla tuohon aikaan vaadittiin.
2000-luku: Alueen tehtaat hakivat uutta ympäristölupaa. Tällöin alettiin pohtia, mikä merkitys 1980-luvun kaavamääräyksellä oli 1970-luvulla rakennetun tehtaan lupaharkinnassa.

Ympäristölupaa ei voi myöntää asemakaavan vastaiseen toimintaan. Tiukin kanta olisikin katsoa, että asemakaavan meluraja sitoo ympäristölupaviranomaisia riippumatta siitä, onko asemakaava laadittu ennen vai jälkeen tehtaan rakentamisen. Näin voisi ajatella, että uutta ympäristölupaa ei voisi myöntää, jos siihen ei oteta vastaavaa meluraja-arvoa kuin mitä asemakaavassa on. Tämä on lähellä sitä, miten lupaviranomainen asian näki.

Korkein hallinto-oikeus ei tulkinnut asiaa näin. Kun toiminnassa ei ilmennyt rakennusluvan tms. tarvetta, niin kaavanvastaisuus ei olisi ympäristöluvan myöntämisen este. KHO:n mukaan muuttunut asemakaavan melumääräys oli kuitenkin ”otettava huomioon” ympäristölupaharkinnassa. Huomioon otettiin lisäksi kaavaa laadittaessa voimassa olleet ohjeet melutasosta. Lopputulos oli se, että ympäristölupaan otettiin asemakaavaa vastaava melumääräys, mutta asemakaavaa tulkittiin tavalla, joka johti kohtuulliseen lopputulokseen (KHO:n tulkinnan mukaan kaavamääräyksessä mainittu 45 dB:n melutaso koski kutakin toiminnanharjoittajaa yksin, ei koko korttelialueen kaiken toiminnan melua yhteensä).

Vaikka KHO:n päätös ei ole tiukin kuviteltavissa oleva, se jatkaa kuitenkin linjaa, jossa asemakaavoitukselle annetaan huomattavaa merkitystä ympäristölupaharkinnassa. Kunnalla on toki paras käsitys alueen ja sen ympäristön käytöstä, eikä kunnallista itsehallintoakaan voi asiassa kokonaan unohtaa. Sen sijaan eri viranomaisten toimivaltasuhteiden selkeys voisi puoltaa kaavoituksen vähäisempää merkitystä ympäristölupaa käsiteltäessä, samoin kuin myös johdonmukaisuus sen suhteen, mitä asioita missäkin menettelyssä käsitellään. Myös edellisen blogimerkinnän kommenttia 10.6. voi katsoa: tuoko asemakaavoitus kiertotietä päästömääräysten asettamiseen tarkoituksenmukaisuusharkintaa?

Kansalaisvaikuttaminen

2010-06-04T11:38:00.006+03:00

Uudessa Business Law Forum 2010 -kirjassa on neljä ympäristöoikeudellista kirjoitusta. Seuraavassa ajatusleikki Erkki J. Hollon artikkelin innoittamana.

Kuvitellaan kaksi paikkaa ja kutsutaan niitä vaikkapa nimillä Joola ja Eila. Kumpaankin suunnitellaan suurta hanketta: kaivosta, tekoallasta tms. Joolalaiset kannattavat hanketta tai ainakaan se ei heitä haittaa. Eilassa sen sijaan sadat ihmiset vastustavat hanketta. Hankkeet ovat samanlaisia eikä asukkaiden suhtautumistapojen ero johdu ympäristövaikutusten eroista, vaan muusta syystä. Toiminnanharjoittaja on esimerkiksi voinut onnistua Joolassa paremmin PR-työssä.

Yksinkertaistetaan tilannetta vielä sillä, että hanketta vastustavat tahot eivät ole lähinaapureita tai muita asianosaisia ja että hankkeet eivät vaadi uusia kaavaratkaisuja.

Sitten kolme kysymystä:

Johtaako laki hankkeiden erilaiseen kohteluun – vaikkapa, että Joolan hankkeelle täytyy myöntää jokin lupa, jota ei tule myöntää Eilan hankkeelle? Vastaus on käsittääkseni kielteinen. Hollon sanoin: ”Se ympäristötaso, jota yleisö saamillaan sosiaalisilla oikeuksilla saavuttaa, on itse asiassa rinnasteinen sille ympäristövaatimusten tasolle, jota viranomaisten tulisi joka tapauksessa virallisperiaatteen mukaankin voimassa olevien säädösten ja määräysten mukaan määrätä noudatettavaksi”.
Entä vastaako käytännön päätöksenteko teoriaa – olisiko Joolan hankkeen lupahakemuksilla parempi todennäköisyys menestyä nyky-Suomessa? En tiedä, onko tätä tukittu tai edes, olisiko tätä mahdollista tutkia. Lupien hylkääminen painottuu varmasti hankkeisiin, joita vastustetaan paljon; tämä ei kuitenkaan osoita vielä mitään. En kuitenkaan pitäisi mahdottomana, että Joolassa myönteisen luparatkaisun todennäköisyys olisi käytännössä suurempi kuin Eilassa.
Entä jos ei sitouduta nykyiseen lainsäädäntöön – olisiko toivottavaa, että ratkaisut poikkeaisivat toisistaan? Mielestäni ei, ja tulkitsen Hollon tukevan tätä. Hän tosin viittaa avauksiin laajan kansalaisvaikuttamisen aseman vakiinnuttamiseksi, mutta toteaa useaan kertaan, että ”ympäristöratkaisut eivät voi olla yhteiskunnallisia äänestysratkaisuja”.

Ympäristövahingot Amerikan malliin

2010-05-28T09:15:00.001+03:00

Meksikonlahden öljyvuoto on saatu nähtävästi viimein ainakin osittain tukittua. The Economist tietää kertoa uusimmassa numerossaan, että juristit ovat olleet täydessä vauhdissa jo pitkään.

Vankat tietoni Yhdysvaltain ryhmäkannelainsäädännöstä perustuvat pääasiassa John Grishamin romaaneihin. Tähänastiset tiedot öljyonnettomuuden seurauksista eivät pakota muuttamaan käsityksiäni olennaisesti.

Jo öljyonnettomuuden alkamista seuranneiden kahden viikon ennätettiin jättää yli 70 kannetta, joista monet ovat usean vahingonkärsijän yhteisiä ryhmäkanteita. Liikkeelle on lähdetty jo paljon ennen vahinkojen ilmenemistä. Tavoitteena tässä on saada oikeudenkäynnissä johtava rooli, ja varmistaa suurimmat palkkiot. Oikeudenkäynnit tulevat alkamaan käsittelyllä siitä, mitkä jutut yhdistetään toisiinsa ja missä ne käsitellään. Kantajat suosivat Louisianaa, jossa on tuomittu avokätisiä korvauksia. Öljy-yhtiö taas toivoo mahdollisimman paljon juttuja öljymyönteiseen Texasiin.

Vahingonkorvausten odotetaan nousevan suuremmiksi kuin Alaskassa vuonna 1989 tapahtuneen Exxon Valdez-onnettomuuden kohdalla. Noista korvauksista on riidelty viime vuosiin saakka, ja lopulliset puhdistus- ja vahingonkorvauskustannukset olivat Exxonile noin neljä miljardia dollaria. Rangaistusluonteiset vahingonkorvaukset jäivät Exxon tapauksessa ”vain” noin 500 miljoonaan dollariin korkeimman oikeuden päätöksellä (olen ymmärtänyt, että asianajotoimistot nettosivat tästä noin viidesosan). Tämän perusteella BP toivoo, että nämä ”punitive damages” jäävät tälläkin kertaa siedettäviksi.

Suomessa ryhmäkannelaki tuli voimaan vuonna 2007. Sen soveltamisala on rajoitettu kuluttajansuoja-asioihin ja kannetta voi ajaa vain kuluttaja-asiamies. Lainvalmistelussa ympäristöasiat olivat esillä, mutta ne jätettiin lopulta pois lain soveltamisalasta. Hallituksen esityksen mukaan lain soveltamisalaa voidaan myöhemmin harkita laajennettavan esimerkiksi ympäristövahinkoihin, jos kuluttajansuojan alalla saadut kokemukset ryhmäkanteesta osoittautuisivat myönteisiksi.

Osoituksia jätteenpolttodirektiivin ongelmista

2010-05-20T08:32:00.003+03:00

Hevosenlannan polttamisen vaikeus on noussut pikku-uutisiin aina silloin tällöin. Vähän aikaa sitten moni lehti (esimeriksi Uusi Suomi) teki aiheesta juttuja STT:n uutisen innoittamana.

Jätteiden polttamista koskee pääsääntöisesti EU:n jätteenpolttodirektiivin perustuva jätteenpolttoasetus. Käytännössä asetuksen vaatimukset tekevät pienimuotoisen jätteenpolton mahdottomaksi. Pelkät mittalaitteet saattavat maksaa toistasataa tuhatta euroa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan asetus koskee myös hevosenlannan polttoa:

Hevosenlantaa sisältävää kuiviketta oli tarkoitus kuivata ja tehdä poltettavia brikettejä. Kyseessä oli jätteenpoltto. Eri mieltä ollut ympäristöasiantuntijaneuvos tosin katsoi, että ”prosessikokonaisuus edustaa kokonaisvaltaisen ympäristönsuojelun kannalta erittäin kannatettavaa ratkaisua” ja että brikettejä ei voida pitää jätteenä. (KHO:2009:61).

Jätteenpolttosäännösten soveltamisalasta on saatu suomalaisten toimesta muutenkin oikeuskäytäntöä:

Jätteistä valmistetun kaasun polttaminen ei ole jätteenpolttoa edellyttäen, että kaasu puhdistetaan (KHO:n pyynnöstä annetut EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisut C-317/07 ja C-209/09).
Hiilivoimalaitoksen savukaasujen puhdistusprosessissa syntyvää suodatinkakkua oli aiemmin siirretty saman hiilivoimalaitoksen kattilaan poltettavaksi. Tämä ei ollut enää mahdollista, koska se olisi ollut jätteenpolttoa. (KHO 5.2.2010/193).

Tapaukset, varsinkin hevosenlanta ja suodatinkakku, osoittavat jätteenpolttodirektiivin valuvian. Lupaviranomaisilla ei ole oikeutta sulkea pois jätteitä tapauskohtaisesti direktiivin ulkopuolelle sillä perustella, että juuri näiden jätteiden polttaminen ei aiheuta vaaraa ympäristölle.

Järkevää mutta jätteenpolttosäännösten kannalta kyseenalaista toimintaa voidaan yritellä perustella sallituksi väittämällä, että poltettava aine ei olekaan jätettä. Allekirjoittanutkin on saanut tähän liittyen töitä, joten ei pitäisi valittaa. Keskustelu menee kyllä tällöin sivuraiteille. Jätteen käsitteellä ei ole juuri tekemistä sen kanssa, onko aineen polttamisesta vaaraa ympäristölle. Uuden jätelain jälkeen tosin ehkä hiukan aiempaa enemmän.

Jossain on vikaa, jos ympäristönsuojelun takia on pakko yrittää selittää lantaa muuksi kuin jätteeksi.

Vanhat huoltoasemat vaikeuksissa

2010-05-14T13:13:00.003+03:00

Polttonesteiden jakeluasemien ympäristölupakäytäntö on ollut ainakin viimeisen vuosikymmenen tiukkaa. Erityinen ongelma liittyy vahoihin huoltoasemiin, jotka sijaitsevat pohjavesialueella. Kun näille on haettu uuden lain mukaista ympäristölupaa, koko lupahakemus on voitu hylätä. Perusteluna on ollut pohjaveden pilaantumisen riski. Koko toiminta on voitu joutua lopettamaan.

Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta uusimman vuosikirjaratkaisun 10.5.2010 (KHO:2010:28). Ankara linja näyttää jatkuvan. Tapauksessa I luokan pohjavesialueella olevalle polttonesteiden jakeluasemalle ei myönnetty ympäristölupaa. Erikseen todettiin, että pohjaveden pilaamiskielto ei koske ainoastaan vedenottamoiden alueen pohjavettä. Päätöksessä ei suoraan sanota, onko polttoaineiden jakeluasemille olemassa tekniikkaa, joka riittää poistamaan tärkeimmilläkin pohjavesialueilla pohjaveden pilaantumisen riskin. Ainakaan tässä tapauksessa selvityksiä teknisistä ratkaisuista ja pohjaveden kulkeutumisesta ei kuitenkaan katsottu riittäväksi.

KHO:n ratkaisemassa tapauksessa polttonesteiden jakeluasema oli ollut samassa paikassa 1960-luvulta alkaen. Alue oli kaavoitettu asemakaavassa huoltoasemaa varten. Lain mukaan asema ei ollut tarvinnut aiemmin ympäristölupaa tai muuta ympäristöllistä lupaa. Näille asioille KHO ei antanut merkitystä, vaan asiaa arvioitiin samoin, kuin uuden polttonesteiden jakeluaseman sijoittamista. Jo aiemmin KHO on antanut samansuuntaisen ratkaisun ainakin vuonna 2003. Uudessa tapauksessa oikeusohje kirjoitettiin vielä selvemmin ratkaisun otsikkoon: ”Ympäristönsuojelulain kannalta kysymys oli kokonaan uudesta ympäristöluvasta, ja lupaharkinnassa hanketta arvioitiin uuden polttonesteiden jakeluaseman sijoittamisena kyseiselle alueelle.”. KHO on nähtävästi katsonut, että koska vanhalla toiminnalla ei ole ympäristöperustein harkittua lupaa, niin ei ole mitään vanhojen lupapäätösten pysyvyyteen, oikeusvoimaan tai niiden tuomaan luottamuksensuojaan liittyviä seikkoja, joihin uuden ja vanhan toiminnan erilainen kohtelu voisi perustua.

Pohjaveden pilaamista ei tietenkään pidä sallia, ja huoltoasemien historia on tässä suhteessa kiistatta musta. Eikö kuitenkaan ole rajatapauksia, joissa uusi toiminta ei olisi hyväksyttävää, mutta vanhan aseman sallittaisiin jatkaa toimintaansa (kunhan tekniikka uusitaan siten, että riskit minimoidaan)? Perusteluna voisi olla perustuslain turvaama omaisuudensuoja ja elinkeinonharjoittamisen vapaus sekä yleinen hallinto-oikeudellinen kohtuullisuusperiaate. Nähtävästi tällainen argumentointi ei ainakaan pohjavesiasioissa kuitenkaan voi menestyä.

Tervetuloa

2010-05-14T12:50:00.000+03:00

Tervetuloa uuteen ympäristölainsäädäntöön keskittyvään blogiin.

Tarkoituksena on testata ainakin seuraavien muutamien kuukausien aikana, kuinka blogi toimii lakiasioiden asiapitoisessa mutta vapaamuotoisessa kommentoinnissa ja näkemysten vaihtamisesta.

Blogissa ei anneta oikeudellista neuvontaa eikä pääsääntöisesti kommentoida vireillä olevia asioita. Blogin kautta ei oteta vastaan eikä hoideta asianajotehtäviä. Työasioissa yhteystietoni löytyvät sivulta www.peltonenlaw.fi.